VAPPUMUNKEISTA...

Työmatkastani johtuen meillä leivottiin vappumunkkeja jo viime viikolla. Vaikka tykkään kovasti leipomisesta, en oikeastaan pahemmin pidä leivonnaisista. Saatan siis syödä esimerkiksi tekemästäni kakusta vain minimaalisen palasen ja loput mies saa sitten viedä mukanaan esimerkiksi työpaikalleen. Vaihtoehtoisesti saatan myös työntyä jollekin kaverilleni kylään ja raahata leipomukset mukanani.

Yksi leivonnainen tekee kuitenkin poikkeuksen. Olen aina rakastanut munkkeja. Ja munkeiksi lasken ainoastaan ne itsetehdyt, en siis mitään kaupan esipaistettuja ankeusversioita. 

Niitä OIKEITA munkkeja on vain nykyään aika vaikea löytää. Parhaimmat olen tähän mennessä löytänyt Mäntyharjun torikahvilasta sekä Pyynikin munkkikahvilasta Tampereelta. Kuopiossa minulla on vielä etsinnät käynnissä, sillä en ole vielä toistaiseksi löytänyt niitä mistään muualta kuin Yliopistollisen sairaalan kanttiinista.

Valmiina paistettavaksi!

En ole kuitenkaan vielä koskaan uskaltanut leipoa munkkeja yksin, sillä niitä paistaessa kuoleman pelko on jotenkin todella vahvasti läsnä. Vaikka olen lentoemäntävuosinani saanut paloturvallisuuskoulutuksen useita kertoja, en silti täysin luota omaan käyttäytymiseeni siinä paniikkitilanteessa, jos tulikuuma rasva päättäisikin pyrkiä ulos Sarpanevasta. Siksi siis back up on aina tarpeen, tässä tapauksessa sekä naapurini Minnan että sammutuspeitteen muodossa.

Ohjeen munkkeihin löysin tälläkin kertaa Kinuskikissan sivuilta. Tosin valmistimme ohjeen tuplana, sillä halusin munkkeja myös pakastimeen in case of  todella paha himokohtaus. Lisäksi laitoin kardemummaa tripla-annoksen, sillä se nyt vain on niin hyvää!

Ja ihan täydellisiähän niistä tuli tälläkin kertaa! Ja ihan silläkin uhalla, että paistomittarimme asteet loppuivat 120:een, kun munkkien oikea paistolämpötila on 180. Eli siis käyttämämme rasvan lämpötila oli jotain 120:n ja syttymispisteen väliltä... Living on the edge!

Mutta mitä siis munkkeihin tulee, itsehillintäni on täysi nolla. Neljännen munkin jälkeen piti kuitenkin minunkin jo luovuttaa, sillä housujeni vyötärö alkoi  ikävästi porautua vatsamakkaroiden väliin. Lisäksi mielihalu bulimian aloittamisesta on ihan viimeistään se hetki, kun on paras laskea rinkilä kädestä ja heiluttaa valkoista lippua (tai servettiä).

IHANAA VAPPUA!