keskiviikko 4. toukokuuta 2016

ALANYASTA VOL 2...

Palataanpa vielä hetkeksi Alanyaan... Tuo matka oli minulle siis pääosin työpainotteinen, mutta onneksi pääsimme näkemään myös jonkin verran paikallisia nähtävyyksiä upeiden kuvauspaikkojen lomassa.


Alanya ei kuitenkaan valitettavasti pääse suosikkikohteideni listalle, sillä vietän itse lomani mielummin paikoissa, joissa ravintoloiden ruokalistoja ei löydy suomeksi. Mutta koska Kuopiossa vielä sateli lähtiessäni lunta (!), niin tämä viikon get away aurinkoon (jos ei yhtä sadepäivää lasketa) oli kuitenkin enemmän kuin tervetullut.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun pääsin kokeilemaan all inclusive-hotellia. Kyllähän se tietyllä tavalla helpottaa lomailua huomattavasti, mutta itse koen olevani sen verran masokistinen, että uusien ravintoloiden metsästäminen nälkäkiukuissa vain kuuluu isona osana lomamatkaan. Myös ne pahimmat ryyppäysvuodet taitavat minun osaltani olla jo takanapäin, joten edes ilmainen alkoholi ei houkutellut niin paljon kuin etukäteen olin ajatellut...

Alanyan vanha telakka.
Oli kuitenkin hyvin mielenkiintoista päästä "kulissien taakse" seuraamaan missifinalistien kiertue-elämää. Alanyan matka olikin kaunottarille kaikkea muuta kuin lomaa, sillä kuvauspäivät venyivät välillä todella pitkiksi.


Kuvauspaikat olivat kuitenkin kaikkien onneksi aivan huikeita ja ne valmiit kuvat vieläkin huikeampia! Niitä onkin saanut pitkin viikkoa ihailla iltapäivä- ja viikkolehtien sivuilta...

Kuvaussessio käynnissä.

"Matkaoppaista" tuttu tehopakkaus Terhi Alanya järjesti meille toimittajille myös mahdollisuuden päästä kokeilemaan hamamia eli turkkilaista kylpylää. Se paljastuikin aika hauskaksi kokemukseksi.

Aloitimme kylpemisen ensin perinteisellä saunalla, josta meidät noin vartin päästä siirrettiin höyrysaunaan. Ihon pehmittämisen jälkeen vuorossa oli itse pesu. Meidät vietiin pesuhuoneeseen, jonka keskellä oli reilun metrin korkuinen lämmitetty marmorinen alusta, jonka sivustoille kävimme kaikki neljä makaamaan. Meillä naisilla oli pesijänä nainen ja mukaamme eksyneellä miespuolisella valokuvaajalla taas mies (suosittelen siis ottamaan biksut mukaan).

Pesuhuone/Orient Turkish bath & spa
Pesun alkajaisiksi meidät kuivaharjattiin karkealla käsineellä (vinkki 1: ÄLÄ mene kylpylään jos olet polttanut ihosi auringossa!), jonka jälkeen meidät vaahdotettiin kauttaaltaan. Saippuoimisen jälkeen oli aika kääntyä ympäri, tosin se olikin sitten vähän helpommin sanottu kuin tehty... Kauttaaltaan saippuoitu vartalo ja liukas marmorialusta - not a match. Lopuksi meidät autettiin seisomaan ja vartalomme huudeltiin ämpäreiden avulla saippuasta (vinkki 2: ÄLÄ pue kylpylään olkaimettomia bikiniyläosia, sillä ne tippuvat veden voimasta vyötärölle!).

Pesun jälkeen vuorossa oli vielä  rentoutumista lepohuoneessa kylmän juoman sekä tuoreiden hedelmien kanssa, kalahoitoa jaloille, sekä kokovartalohieronta. Koko hoito kesti siis noin parisen tuntia ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos/kun eksytte Turkkiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti