tiistai 26. heinäkuuta 2016

SAFARISTA...

Kävimme Tansaniassa safarilla vuoden 2015 joulukuussa ja se oli kyllä ehdottomasti hienoimpia matkakokemuksia ikinä! Varasimme safarin jo etukäteen Suomesta ja lukuisten googlettamisien jälkeen päädyimme Bobby Camping Safari-nimiseen  matkanjärjestäjään, sillä se oli saanut paljon kehuja. Ja kaikki kyllä sujuikin ihan suunnitelmien mukaan, vaikka olimme henkisesti valmistautuneet jo melkeinpä kaikkeen mahdolliseen... no koska Afrikka.

Safarimme kesti kokonaisuudessaan kolme päivää ja maksoi noin 500€/hlö. Hintaan sisältyi kaikki mahdollinen  henkilökohtaisesta oppaasta kyyteihin sekä omaan kokkiin. Yöpyminen tosin tapahtui teltoissa aidatulla "leirintäalueella", joka oli tällaiselle anti-ulkoilma-ihmiselle todellinen extreme-kokemus. Lisää jännitystä toi ensimmäisen yön ukkosmyrsky hc-rankkasateineen, jolle "vedenpitävät" telttammekin joutuivat lopulta antautumaan. Heräsimme siis aamulla (jos melkein koko yön valvomisen jälkeen voi vielä käyttää sanaa "herätä") noin kymmenen sentin syvyisestä vesilätäköstä teltan pohjalta.  Toisessa yhteydessä tuollainen kokemus olisi luultavasti lähinnä johtanut kiukutteluun ja v-tukseen, mutta koko tilanteen absurdius (=kuoleman pelkoista telttailua keskellä pimeintä Afrikkaa) teki siitä lähinnä jo melkein huvittavan.








Telttailusta huolimatta kokemus oli siis aivan huikea! Meillä oli todella hyvä opas, jonka avulla onnistuimme bongaamaan kaikki Big Fiven villieläimet - tai no, leopardia lukuunottamatta. Leopardin sijaan näimme kuitenkin kolme gebardia syömässä juuri saalistamaansa antilooppia, joten minusta se melkeinpä jyrää pelkän leopardin näkemisen. Lisäksi minulla ei ole rehellisesti sanottuna mitään hajua mitä eroa noilla eläimillä edes on, joten olen täydellisen tyytyväinen bongaustulokseemme!

Lisäksi näimme suurimman osan eläimistä todella läheltä, joka oli tällaiselle perus eläintarhoja välttelevälle (no eihän ne eläimet vain kuulu sinne) ihmiselle todella jännä kokemus. Vaaratilanteiltakaan ei tosin vältytty, sillä hyvin pahalla tuulella ollut sarvikuono meinasi yhdessä vaiheessa hyökätä edessämme olleen auton kimppuun. Taisi sen kulkuneuvon ihmisillä hiukan jo lorahtaa housuun, kun sarvikuono lähti juoksemaan sataaviittäsataa heidän autoaan kohti. Pari metriä aiemmin se kuitenkin veti jarrut pohjaan ja pääsimme kaikki huokaisemaan helpotuksesta.










Safarimme päätteeksi kuskimme vei meidät vielä käymään matkan varrella sijaitsevassa kotitalossaan, joten pääsimme etuoikeutetusti vielä tutustumaan hänen kotiinsa sekä perheeseensä. Onneksi olimme kuitenkin varautuneet tällaisiin iloisiin yllätyksiin ja pääsimmekin ilahduttamaan perheen lapsia suomalaisilla Muumi-karkeilla sekä värityskirjoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti