sunnuntai 14. elokuuta 2016

MUNAKASMUFFINSSEISTA...

Säätiedotus: koko viikonlopun sataa ja on pirun kylmä. Asia selvä. Tilanne vaati siis erityisen hyvän aamupalan, sillä muuten iskisi todellinen hc-masennus. Eli siis jälleen kerran - Pinterest to the rescue! Sieltä löytyikin pienen selailun jälkeen hauska idea munakkaaseen muffinssien muodossa, joten ei kun kokeilemaan! 

Lopullinen ohje tosin onkin sitten taas sekamelska monesta eri reseptistä, mutta - yllättävää kyllä - lopputuloksesta tuli heti ensimmäisellä yrittämällä ihan täydellinen! Jääkiekkotuuletus ja ruksi seinään!


MUNAKASMUFFINSSIT (7 KPL)

5 kananmunaa
7 siivua kalkkunaleikettä
cheddar-juustoraastetta
paprikaa
ruohosipulia
suolaa
pippuria

Voitele muffinssivuoasta 7 kolosta.
Aseta niiden pohjalle siivu ohuen ohutta kalkkunaleikettä ja lisää leikkeleen pohjalle hiukan juustoraastetta.
Vatkaa munat rikki kulhossa ja mausta seos suolalla sekä pippurilla.
Kaada seosta varovasti kalkkunasiivun päälle. Muista kuitenkin, että leikkele kutistuu uunissa, joten jätä yläreunaan noin sentin verran tyhjää tilaa.
Lisää munakkaiden päälle ruohosipulia sekä pieneksi pilkottuja paprikapaloja.
Paista 200c:ssa noin 15 minuuttia tai kunnes kananmuna on kunnolla jähmettynyt.


Jottei aamupala olisi ollut liian terveellinen, paistoimme munakasmuffinssien kaveriksi vielä muutaman croissantin (nämä olivat sentään pakasteesta) ja aamupala olikin ihan täydellinen! Olen aina ollut todella huono paistamaan munakkaita, sillä jostain ihmeellisestä syystä ne eivät vain ikinä onnistu. Muffinssien muodossa munakkaista tuli kuitenkin ihan mahtavia, joten tämä superhelppo ja nopea aamupala jää varmasti elämään tähän talouteen piiiitkäksi aikaa. Ja kaiken lisäksi ne vielä näyttävätkin niin söpöiltä!



2 kommenttia: