maanantai 12. syyskuuta 2016

MAUSTEISESTA OMENAKAKUSTA

Törmäsin täällä niin söpöön omenakakkureseptiin, että sitä oli pakko kokeilla. Kuivakakut eivät kuitenkaan ole uudesta tulemisestaan huolimatta ollenkaan minun juttuni (ne nyt vain ovat ankeita - olivat ne sitten ruokamuodissa tai eivät), joten alkuperäinen resepti meni taas melkein kokonaan uusiksi. Vaniljatäytteen lisääminen olikin ihan todella hyvä idea, sillä ilman sitä kakku olisi mielestäni jäänyt melko kuivakaksi.


MAUSTEINEN OMENAKAKKU

1 kananmuna
vajaa desi sokeria
reilu desi vehnäjauhoja
0.5 tl vaniljasokeria
0.5 tl inkivääriä
1 tl kanelia
50 g voisulaa

TÄYTE:

30 g voisulaa
1/3 pussi vaniljakastikeaineksia
1 rkl sokeria
100 g vaniljarahkaa
1 kananmuna

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (18cm).
Pilko omenat lohkoiksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siirrä odottamaan hetkeksi.
Vatkaa muna sekä sokeri vaahdoksi ja lisää vuorotellen sekä kuivia aineita että voisulaa. Sekoita hyvin varovasti "nostellen".
Kaada taikina vuokaan.

Tee nyt täyte.
Sulata voi. Sekoita joukkoon ensin vaniljakastikeainekset ja sitten loput aineet.
Sekoita tasaiseksi ja lisää varovasti taikinan päälle.
Tasoita hellästi nuolijalla ja lisää lopuksi omenalohkot. Ripottele päälle vielä hiukan kanelia.
Paista 185 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen irtopohjavuoan irroittamista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti