maanantai 3. lokakuuta 2016

TAKAKESÄSTÄ

Kesä on tullut takaisin! Tai no - ainakin melkein. Onneksi olimme vielä Helsingissä ja pääsimme ottamaan kaiken ilon irti tästä hetkellisestä (?) takakesästä ihanassa Kaivopuiston rannassa. Miettikää nyt; ulkojäätelöä vielä lokakuussa, jee!

Tosin ilmoista puhuttaessa minua ärsyttää suunnattomasti yksi asia: olen aina ollut maailmankaikkeuden huonoin sään mukaan pukeutuja. Sama linja jatkui myös tänään ja minulla oli ihan liikaa päällä. Ihmiset hengailivat Kaivarissa t-paidoissa ja jotkut jopa shortseissa (tosin se oli jo minunkin mielestäni pientä liioittelua) ja minä vetelin menemään paksussa villakangastakissa ja pipossa. Tokihan sen pipon olisi ehkämahdollisesti voinut riisua, mutta kun sen on kerran päähänsä iskenyt, niin ei sitä kyllä enää pois voi ottaa (lue: jäätävä pipo-tukka). Eli siis toisin sanoen hikoilin koko päivän kuin sika ja kohta olen varmaan taas jossain flunssakuumeessa.




Kävimme vielä lopuksi piipahtamassa Cafe Ursulan terassilla viilentävillä juomilla sekä pienellä välipalalla ja voitte varmasti arvata kuka pieni possu oli pöydän alla muruvahdissa. Jutille kyllä kelpaa syötäväksi ihan mikä vain - kunhan se ei ole sen omaa ruokaa. En ehkä edes halua tietää miten minun ihmislapsilleni kävisi, jos olen jotenkin onnistunut jo Jutistakin saamaan maailman nirsoimman koiran. Tosin, kai sekin on jo jonkinmoinen saavutus sinänsä...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti