keskiviikko 9. marraskuuta 2016

OUDOISTA FAKTOISTA VOL 4

 - Minun oikea reiteni on kolme senttimetriä paksumpi kuin vasen. Tämä valtava kokoero ei sen kummemmin vaikuta elämääni, mutta yksissä tietyissä farkuissa eron huomaa ihan selkeästi; toinen lahje on reisien kohdalta huomattavasti tiukempi (ja epämukavampi) kuin toinen.
- Kaupassa käydessäni en ikinä voi ottaa hyllyltä sitä ensimmäistä tuotetta, vaan minun pitää aina kaivaa se toisena oleva. Älkää edes kysykö miksi.

- Kuulun sataprosenttisesti niihin "sivistymättömiin" ihmisiin, jotka eivät ymmärrä ollenkaan medium-pihvin (lue: verisen) päälle. Minun kaikki ruokani pitääkin siis olla erittäin hyvin paistettua; oli se sitten pihvi, grillimakkara tai kananmuna. Ja itse asiassa makkara mielellään jopa hiukan kärtsänneenä!


- Vaikka minulla on hyvä näkö, minulla on aivan järkyttävän huono huomiokyky. Poikaystäväni on esimerkiksi muutamaan otteeseen kävellyt minua yllättäen kadulla vastaan, enkä ole tunnistanut häntä, vaikka olen katsonut aivan suoraan kohti. Eli siis jos en joskus satu joskus moikkaamaan, se johtuu juurikin tästä "vammasta".

 - Yksi ruoka-aine on minun viha-listassani aivan ylitse muiden ja se on korianteri. Tuo kyseinen yrtti kyllä näyttäisi kivalta ruoka-annoksissa, mutta kun se maistuu aivan jaloilta! Ja vaikka en muuten pärjää sokkoruokatesteissä ollenkaan (kokeiltu on, enkä tunnistanut edes porkkanaa), korianterin maistan ruoassa kuin ruoassa.
  
- Jostain ihmeellisestä syystä en pysty kurlaamaan, vaan minulle tulee ihan saman tien oksennusrefleksi. Pystyn kyllä elämään ilman tuota "taitoakin", mutta esimerkiksi kurkun ollessa kipeä olisi kiva kurlata suolavedellä, jonka sanotaan helpottavan oloa välittömästi.


- Minä en ikinä jännitä mitään. Minulle ei siis esimerkiksi koskaan tule matkajännitystä, en pelkää esiintyä julkisesti enkä mennä työhaastatteluun. Jännityksen puute ei kuitenkaan johdu siitä, että suhtautuisin niihin tilanteisiin jotenkin välinpitämättömästi - en vain yksinkertaisesi ymmärrä miksi niissä pitäisi jännittää, sillä työhaastattelukin on vain kysymyksiin vastailua sekä (yleensä) mukavaa jutustelua.
(Huom! En laske verikokeita tai hammaslääkärissä käyntiä jännittämis-kategoriaan, sillä minun henkinen tilani on noissa tapauksissa huomattavasti lähempänä paniikkia sekä hyperventilointia.)

- VIHAAN kaikkien virallisten papereiden täyttämistä!! Oli kyse sitten verojutuista, Kelan lomakkeista tai vakuutusasioista, olen virallisesti maailman huonoin ihminen niiden asioiden hoitamisessa. En edelleenkään voi ymmärtää, miten omalla äidinkielelläni kirjoitettu teksti saadaan niissä lomakkeissa aina sellaiseen muotoon, että ainoa ymmärtämäni sana on "ja".


Huom! Koska minun oikea reiteni, kurlaaminen tai verotoimiston lomakkeet eivät jostain syystä tuntuneet tarpeeksi "kuvauksellisilta", kuvituskuvina siis ihan mitä sattuu.

2 kommenttia:

  1. http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/vihaatko-korianteria-sille-on-tieteellinen-syy/3296116

    Tiedän muutaman jotka ei voi sietää korianteria ja sille löytyy myös tieteellinen selitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! No mutta hyvä, että nyt voin jatkossa selittää mun korianteri-vihan tieteellisillä syillä! :D
      Kiitos linkistä! :)

      Poista