perjantai 2. joulukuuta 2016

COMEBACKISTA

Täällä ollaan taas! Tai no on minulla edelleenkin käsi paketissa, mutta nyt saa hiljaiselo ja sohvalla makaaminen riittää. Mursin siis peukaloni ja se on nyt "aavistuksen" verran rajoittanut tekemisiä tässä viime aikoina. Luojan kiitos en sentään tarvitse apua vessareissuilla, mutta esimerkiksi hiusten laittamisen (niin kuin millään tavalla), rintsikoiden pukemisen sekä farkut noin kokonaisuudessaan olen saanut nyt suosiolla unohtaa.

Huonoina hetkinä (esimerkiksi erittäin haastavina suihkukäynteinä) olen onneksi voinut edes ajatella, että murtuminen tapahtui kuitenkin hyvän asian puolesta. Yritin siis estää erästä mummoa kaatumasta ja loppujen lopuksi kaaduimme molemmat vasemman käteni päälle ja peukaloni vääntyi väärään suuntaan. Mummolle ei kuitenkaan käynyt pehmeästä laskusta johtuen mitenkään (kiitos pizzalle, irtokarkeille sekä tuhansille wingsseille), joten loppu hyvin, kaikki hyvin! Tai no ainakin melkein. Nämä seuraavat kuvat ovat kuitenkin siltä ajalta, kun olimme Helsingissä ja minulla oli vielä kaksi kättä...


Ei ole muuten tainnut mennä yhtäkään Helsingin reissua ilman käyntiä Friends&Brgrs:ssä. Vaikka osa hehkuttaakin nykyään Naughtya, hakkaavat F&B:n burgerit Naughtyn aivan triljoona nolla. Mutta nämä nyt ovat niitä makuasioita, joista ei kuulemma saa tapella...


Minun on myös ollut jo noin ikuisuuden tarkoitus käydä tarkastamassa Roobertin Herkku! Tai no onneksi en ole löytänyt paikkaa jo aiemmin, sillä olisin siinä tapauksessa huomattavasti köyhempi sekä omistaisin vähemmän hampaita. Mutta mikä ihana karkkikauppa! Olisin siis saanut kulutettua siellä pienen omaisuuden, ellei erittäin ankea poikaystäväni olisi taas ollut rajoittamassa minua! Tosin ehkä syy siihen hoputtamiseen olikin juuri se ajatus harvahampaisesta tyttöystävästä... Mene ja tiedä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti