sunnuntai 11. joulukuuta 2016

SINGAPORESTA

Singaporen toisena päivänä päätimme antaa MasterCardille hiukan armoa ja suunnata suosiolla katselemaan ostoskeskusten sijaan itse kaupunkia. Aloitimme kierroksen Tiong Bahrun-kaupunginosasta, sillä kuulimme jostain huhua söpöistä seinämaalauksista. Ja pienen metsästyksen jälkeen niitä alkoikin löytyä... Onpa muuten ihana tapa piristää talon julkisivua!


Löysimme myös todella söpön kahvila-leipomo-putiikin nimeltään Plain Vanilla, josta sai aivan superhyviä cupcakeseja! Minun omaksi lempparikseni valikoitui pienen testailun jälkeen "carrot", nam!




Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä lounaalle Little Indiaan, mutta päästyämme viimein perille paikka ei sen kummemmin houkutellutkaan. Alueella oli todella voimakas suitsukkeen tuoksu ja intialaisten miesten intensiivinen tuijotus teki olon vähän epämukavaksi. Niinpä nappasimme pari kuvaa ihanan kirjavista taloista (joita oli noin kaksi) ja päätimme sittenkin mennä lounaalle kehuttuun Maxwell Roadin hawker centeriin, josta sai hyvää katuruokaa todella edulliseen hintaan.

Masut täynnä aasialaista ruokaa päätimme raahautua (nimenomaan juuri se oikea sanamuoto) kuuluisaan Raffles-hotelliin drinksuille. Tämä on juurikin se hotelli, jonka baarissa sai alkunsa ihka ensimmäinen Singapore Sling-drinkki. Juoma oli odotetusti aivan järkyttävän ylihintainen (25€/kpl), eikä se itse drinksukaan ollut mikään tajuntaa räjäyttävä, mutta tulipahan testattua!

Hotelli oli kuitenkin todella kaunis ja baarissa oli hauska traditio heittää pöydissä tarjoiltavat maapähkinän kuoret lattialle. Tämä taitaakin olla koko Singaporen ainoa paikka, jossa roskaaminen on virallisesti sallittu...



Vaikka molempien jalat olivat tässä vaiheessa jo niin kipeät, että ne teki lähinnä vain mieli leikata irti, päätimme kuitenkin vielä tehdä pikavisiitin Chinatowniin. Paikka oli odotetusti täynnä krääsää sekä kiinalaisia ravintoloita, mutta löytyi sieltä myös todella söpöjä taloja (en todellakaan tiedä mikä talofetissi minulle on oikein kehittynyt). Eli ei ollenkaan turha reissu!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti