maanantai 12. kesäkuuta 2017

MAAILMAN HELPOIMMASTA TAVASTA AUTTAA

Parin viikon takainen muutto herätti minut taas siihen faktaan, että meidän kaappimme ovat pullollaan kaikenlaista sekalaista krääsää. Toki sitä on aina silloin tällöin yritetty myös myydä kirpputorilla, mutta tavarakasan suuruudesta johtuen iso osa jää kuitenkin aina myymättä. Olen monesti miettinyt mitä niille tekisin, sillä eihän nyt hyväkuntoista tavaraa voi roskiinkaan heittää. Käytyäni viime marraskuussa Liettuassa tutustumassa Pet Rescue Finlandin toimintaan, ratkesi siinä ohessa vihdoin myös meidän "tavaraongelmamme". Tämä kyseinen hyväntekeväisyysjärjestö nimittäin vastaanottaa erittäin mielellään kaikenlaista tavaraa, jotka yhdistys voi sitten myydä eteenpäin kirpputorilla. Ja mikä parasta; koko tuotto käytetään Liettuan kodittomien koirien sekä kissojen lääkkeisiin, leikkauksiin sekä ruokaan. Itse en koirarakkaana ihmisenä voisi kuvitella mitään tämän parempaa hyväntekeväisyyskohdetta ja olemmekin jo poikaystäväni kanssa lahjoittaneet järjestölle pahvilaatikkokaupalla meille turhaa tavaraa. Olen raahannut keräyspisteeseen myös kaikki varastostamme löytyneet matot, pyyhkeet sekä tyynyt, sillä niitä voidaan käyttää tarhoilla koirien nukkuma-alustoina.


Homma toimii näin: kokoa kaapeistasi sekä varastostasi kaikki itsellesi tarpeettomat tavarat ja toimita ne Pet Rescue Finlandin keräyspisteeseen, joka löytyy Helsingistä osoitteesta Aleksis Kiven katu 32-34 (Suomen Tanssitarvike Oy). Jos sinulla ei ole mahdollisuutta toimittaa lahjoitustasi perille, he voivat tarvittaessa myös noutaa sen kotoasi (pääkaupunkiseutu). Pienetkin lahjoitukset ovat enemmän kuin tervetulleita ja etenkin lasten lelut sekä erilaiset kodin tavarat liikkuvat kirpparilla hyvin. Lisäinfoa saa Pet Rescuen numerosta 040 571 8196 tai järjestön virallisilta nettisivuilta. SUURI KIITOS kaikille lahjoittajille jo näin etukäteen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti