keskiviikko 16. elokuuta 2017

JUTIN PÄIVÄSTÄ

Minun nimeni on Juti ja täytin juuri kolme vuotta. Jos minä saisin toivoa, niin minun päiväni eivät ikinäkoskaan alkaisi ennen puoltapäivää. Äitini aina ihmettelee hyviä unenlahjojani, mutta nukkuminen on ihan ehdoton lempiharrastukseni! Herättyäni teen aina aamuvenyttelyt ja sen jälkeen menen katsomaan josko ruokakupistani sattuisi löytymään herkkuja. Usein siellä on kuitenkin vain ankeita raksuja, joihin varon visusti koskemasta.

Ja mitä ulkoiluun tulee, niin voin ehkä mennä pienelle "aamu"kävelylle, jos sää on mielestäni hyvä. Mutta jos sataa, tuulee liikaa, on pakkasta tai taivaalta tulee sitä kylmää valkoista juttua, niin niissä tapauksissa minä en kyllä kävele metriäkään. Joku raja se on oltava ulkoilullakin!

Vaikken olekaan kovin lihaksikas tai omaa poliisikoiran rohkeutta, olen löytänyt itselleni supersuloisen tyttöystävän. Rusina asuu Mäntyharjulla, joten elämme etäsuhteessa. Tyttöystäväni on aina tavatessamme alkuun todella ärhäkkä ja huutaa minulle, mutta onneksi hän kuitenkin leppyy nopeasti. Sen jälkeen leikimme ulkona hippaa sekä syömme paljon herkkuja.


Olen usein hoidossa myös Mummoni luona. Se sopii minulle oikein hyvin, sillä hän syöttää minulle aina salaa kaikenlaisia herkkuja. Mummo on tosin kieltänyt kertomasta siitä äidille, mutta luulen hänen jo epäilevän jotakin, sillä olen ehkä hiukan pulskistunut. Mummolla on kuitenkin tosi kiva olla, sillä leikimme yhdessä nukketeatteria sekä härkätaistelua.

Kerran kuitenkin suutuin Mummolle verisesti, sillä hän takavarikoi minun luuni lähtiessään kaupungille (etten muka tukehtuisi siihen, pyh). Niinpä minä sitten menin ja kakkasin Mummon sänkyyn. Siitäs sai mokoma! Yleensä olen kuitenkin todella kiltti, mitä nyt aina silloin tällöin varastelen haisevia sukkia sekä äitini nahkahanskoja.


Minun nukkumaanmenoaikani on joka ilta tasan kello kymmenen. Kipuan silloin aina itse sänkyyn, vaikka vanhempani jäisivät vielä sohvalle katsomaan jotakin tylsää sarjaa. Ja koska kaikki muutkin nukkuvat pää tyynyllä, niin nukun minäkin. Joskus saatan myös kuorsata ihan pikkaisen. Onneksi iskä kuitenkin kuorsaa vielä kovempaa, joten äiti mäkättää lähinnä vain hänelle.

maanantai 14. elokuuta 2017

SEKALAISESTA VIIKONLOPUSTA

Minulla oli koko viime viikonloppu vapaata, joten vietimme sen tällä kertaa Kuopion sijasta Helsingissä. Sääkin sattui olemaan tosi kiva (no okei, ellei sitä pientä myrskyä lasketa), joten nyt oli vihdoin loistava aika mennä piipahtamaan Linnanmäellä. Meidän nykyiset Lintsi-reissumme tosin sisältävät lähinnä vain hattaraa, vohveleita sekä terassilla hengailua; kun on nimittäin kerran käynyt Disney Worldissä tai Universal Studioilla, niin Linnanmäen laitteet eivät pahemmin enää houkuttele. (Ei sillä, että olisin muutenkaan mitenkään erityisen kova härveleiden ystävä).


Tapasimme viikonlopun aikana myös erään ystäväpariskuntamme, joka vei meidät syömään ehkä maailmankaikkeuden parasta kebabia. Itse asiassa tuo sana "kebab" ei nyt vain millään lailla anna oikeutta Döner Harjun ruoille, sillä annokset olivat ihan m i e l e t t ö m ä n hyviä! Mistään "perus"kepsusta ei siis todellakaan ole nyt kyse - ennemminkin sen gourmet- versiosta. Menkää siis ihmeessä testamaan!



Olen myös nähtävästi aloittanut itseni kanssa jonkinlaisen "kuinka dorkia ostoksia aikaeropöhnässä onkaan mahdollista tehdä" -kilpailun, sillä viime Japanin reissulta minun oli vain pakko ostaa Jutille reppu. Tuon dorkempaa ostosta ei siis ehkä edes voi olla olemassa. (Paitsi ehkä tämä.) Tosin yllättävää kyllä, Juti ei ollut repusta millänsäkään. Toinen painelikin reippaasti kyläreissulle reppu - täynnä herkkuja tietty - selässään. Jännityksellä tässä vain jo odottelen mitä seuraava työmatka tuokaan tullessaan... (Ja ei, emme me oikeasti aio käyttää Jutilla reppua.)


perjantai 11. elokuuta 2017

LENTOEMÄNNÄN PÄIVÄSTÄ

Lentoemännän ammatti herättää poikkeuksetta paljon kysymyksiä, joten toivottavasti tämä postaus vastaa edes muutamaan niistä. Aihe on kuitenkin jokseenkin haastava, sillä tässä työssä päivät eivät ole koskaan samanlaisia.

Lentoemännän työvuoro alkaa tuntia ennen koneen lähtöä (kaukolennoilla 1h 15min), jolloin koko miehistö tapaa toisensa briiffaushuoneessa. Tuon briiffauksen tarkoituksena on varmistaa koko miehistön olevan paikalla ja käydä tuleva lento "läpi" sekä turva-asioiden, että palvelun puolesta. Vaikka kaiken lähtökohtana onkin matkan turvallisuus, haluamme tietysti tehdä kaikkemme, jotta matkustajilla olisi mahdollisimman mukava sekä ikimuistoinen lentomatka. Tuon seitsemän minuuttia kestävän tiukan infopaketin jälkeen siirrymme yhdessä koneelle, jossa valmistelemme matkustamon tulevia asiakkaita varten.


Jos kyseessä on edestakainen lento, ovat päivät usein niin työntäyteisiä, että ne sujuvat yhdessä hujauksessa. Näillä lennoilla me emme siis jää viettämään aikaa kohteeseen (mitä nyt joskus ehdimme vierailla nopeasti miehistökaupassa), vaan suuntaamme uusien matkustajien kanssa takaisin Helsinki-Vantaalle heti kun koneen siivous sekä tankkaus on suoritettu ja uudet ruoat sekä juomat on pakattu kyytiin.

Kaukolennot ovat sitten taas asia erikseen, sillä niissä lentoajat ovat huomattavasti pidempiä. Ensimmäisen sekä toisen tarjoilun väliin jää yleensä niin monta tuntia, että ehdimme myös levätä lennon aikana noin parin tunnin ajan. Miehistölle on siis koneessa omat lepotilat, joiden sänkyihin on ihana pujahtaa rauhoittumaan lennon hektisen alkuosan jälkeen.

Suurin osa kaukoyöpyvistämme on vain yhden yön reissuja, mutta löytyy sieltä myös muutamia kahden, kolmen tai jopa seitsemän yön työmatkoja. Meillä on myös mahdollisuus toivoa kohteita sekä lentojen painottumista joko aamuun tai iltaan, mikä on erittäin hyvä asia jo ihan yleisen jaksamisen kannalta. Monille itään päin lentäminen tuottaa suuria vaikeuksia nukkumisen kanssa, joten he tykkäävät lentää enemmän länteen. Toki täytyy kuitenkin pitää mielessä, että kyse on puhtaasti toiveista. Joskus ne menevät läpi ja joskus taas eivät.



Minuun omaan rytmiini sopivat kaikista parhaiten kaukolennot, sillä kropalleni on parempi olla kertarykäyksellä kunnolla töissä ja pitää sen jälkeen muutama päivä vapaata. Tämä on toki ihan täysin yksilöllistä, joten puhun nyt pelkästään itseni puolesta. Joillekin kaukolennot taas aiheuttavat niin pahoja uniongelmia, että he tykkäävät lentää ennemmin Eurooppaa. Toki myös kotiolot vaikuttavat tähän isolta osin, sillä pienten lasten vanhemmille tämä "yöksi kotiin"- tyyli on varmasti paljon helpompi.



Ja kun lopulta pääsemme sinne itse kohteeseen, saavat miehistön jäsenet toki tehdä juuri niitä itseään kiinnostavia asioita. Osa golfaa, osa nukkuu koko päivän ja osa lähtee retkelle esimerkiksi Kiinan muurille tai Taj Mahalille. On joka tapauksessa hyvä pitää mielessä, että kyse on kuitenkin loppupeleissä työmatkasta. Se oleminen sekä tekeminen on siis erilaista verrattuna puhtaaseen lomamatkaan.

Itse tykkään kierrellä maailmalla nähtävyyksiä, syödä paikallisia herkkuja sekä tietysti shoppailla. Välillä joku miehistöstä sattuu innostumaan liittymään seuraan, mutta yleensä kiertelen kaupungilla yksikseni. Tämä johtuu pääosin siitä, että minun rytmiini sopii parhaiten lähteä heti lennon jälkeen kiertelemään kaupungille, kun taas suurin osa miehistöstä suuntaa silloin suoraan päiväunille.

Onneksi olen matkustellut elämäni aikana sen verran, ettei yksin suurkaupungeissa "palloilu" ahdista minua laisinkaan. Sitten jos (siis kun) eksyy, niin rohkeasti vaan kysymään paikallisilta neuvoa. Ja tähän ei todellakaan tarvitse edes yhteistä kieltä, sillä pelkällä viittomisella pääsee jo hyvin pitkälle! Jos kyseessä on kuitenkin minulle itselleni aivan uusi kaupunki, utelen kollegoilta jo koneessa kaikki parhaimmat kohdevinkit, sillä yölennoilla jää yleensä hyvin aikaa myös jutusteluun.

Osaka
Narita

Kaukolennon jälkeen  matkustamohenkilökunta saa muutaman päivän vapaata, sillä aikaerosta toipuminen ottaa oman aikansa. Itse olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että olen nukkunut kohteissa nyt yllättävän hyvin. Esimerkiksi viimeisimmällä Japanin reissullani nukuin ihan täysin käsittämättömät 12 tunnin yöunet! Olenkin siis vielä toistaiseksi säästynyt pahimmilta aikaero- sekä väsymyssekoiluilta, jolloin muun muassa laitetaan likapyykit pesukoneen sijasta vessanpönttöön (tätä on tosin varmasti luvassa ihan jo lähitulevaisuudessa).

Jos työ matkustamohenkilökunnan jäsenenä herätti kiinnostusta, hakee Finnair juuri parasta aikaa uusia lentoemäntiä sekä stuertteja. Haun tarkemmat tiedot sekä kriteerit löytyvät täältä. Tuhannesti onnea hakuun!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

CHANELISTA

Viimeisin Osakan reissuni ei mennyt noin rahallisesti ottaen aivan putkeen, sillä minulle tarttui "vahingossa" mukaan jotakin aivan superihanaa. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään hetken mielijohteesta, vaan olen metsästänyt näitä kyseisiä kenkiä jo kuukausikaupalla. Poikkesin siis ohimennen eräässä paikallisessa tavaratalossa ja käveltyäni Chanelin ohi, ajattelin vielä kerran käydä kokeilemassa onneani. Ja tällä kertaa todella onnisti, sillä kyseessä oli koko Japanin viimeinen pari ja juuri kokoa 37! Koska se oli selkeästi merkki joltain isommalta taholta, ei minun yksinkertaisesti auttanut kuin laittaa säästöt lihoiksi. Tosin suureksi yllätyksekseni nämä kyseiset espadrillot olivat Japanissa huomattavasti edullisemmat kuin Euroopassa! En siis nyt ehkä joudukaan elämään koko loppuelämääni makaronilla sekä ketsupilla, jei!



Noin yleisesti ottaen en ole ikinä ollut erityisemmin kenkäihmisiä - olenkin siis lähinnä halunnut panostaa enemmän laukkuihin sekä laadukkaisiin vaatteisiin. Nämä espadrillot kuitenkin hurmasivat heti ensisilmäyksellä! Korkokenkiin en olisi ikimaailmassa laittanut noin paljon rahaa (koska poikkeuksetta huonot jalassa), mutta lähes päivittäisenä espadrillojen hevikuluttajana nämä tulevat varmasti säännölliseen käyttöön.

maanantai 7. elokuuta 2017

MINSKISTÄ

Palataanpa vielä hetkeksi taannoiseen minilomaamme. Kun nyt kerta olimme "huudeilla" (lue täältä), kävimme samalla reissulla myös Valko-Venäjällä.  En tosin edes tiedä mistä aloittaa tätä postausta, sillä kiehun edelleen raivosta koko maata kohtaan. Ongelmat alkoivat heti päästyämme paikalliseen passintarkastukseen. Virkailija vaati nähdä todistuksen matkavakuutuksestani ja näytettyäni korttini hän ei yllättäen hyväksynytkään sitä. Passintarkastaja vain väitti kiven kovaan, ettei kortti ole minun, vaikka siinä luki kissankokoisin kirjaimin LAURA LINNA. Pisteenä i:n päälle hän vielä vaati minua ostamaan viereisestä kopista itselleni paikallisen matkavakuutuksen. No riidaksihan se sitten lopulta meni, sillä en missään tapauksessa ostaisi toista matkavakuutusta, sillä koko juttu oli ihan silkkaa rahastusta! Tilanne alkoi jo käydä täysin absurdiksi ja olin siinä raivon tilassa aivan valmis lähtemään tiskiltä vaikka seuraavalla koneella Suomeen! Uutta vakuutusta minä en kuitenkaan missään tapauksessa ostaisi - tämä oli jo ihan periaatekysymys! Vaadimme lopulta paikalle kaikista isoimman pomon, joka osoittautuikin yllättäen olevan korttini kanssa täysin ok.

Kun pääsimme lopulta pois passintarkastuksesta, oli aika järjestää kyyti hotellille. Yllättäen koko lentokenttä olikin kiinni, eikä missään ollut ristinsielua (kello ei ollut silloin edes puoltayötä) - takseista puhumattakaan. Überia ei saanut, eikä paikallisesta taksikeskuksesta vastannut kukaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä vaiheessa vihasin koko maata jo niin paljon, että olin tosissani lähdössä takaisin kotiin. Reilun tunnin odottelun jälkeen paikalle tuli yksi ennalta tilattu taksi ja änkesimme puoliväkisin auton kyytiin, sillä sen sisään oli nousemassa vain yksi henkilö. Tässä vaiheessa tiesin, että Minskin pitäisi osoittautua todella maagiseksi kaupungiksi, että voisin enää mitenkään lämmetä koko paikalle. No ei osoittautunut, ei sitten millään lailla. Tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia reissusta:






Näin "aavistuksen" verran kärjistettynä Minskin ainoat positiiviset puolet taisivatkin olla Double Tree by Hiltonin maailmankaikkeuden paras sänky sekä se fakta, että hyvällä ystävällämme oli sattumalta keikka juuri samassa kaupungissa. Pieni purkautusmistuokio (siis minulta) poikien sekä viinilasin seurassa helpotti siis ainakin hetkellisesti. Kävimme myös yhdessä piipahtamassa paikallisessa Suomi 100- cocktailtilaisuudessa.




Kaiken kaikkiaan reissu Minskiin ei siis ollut mikään success, mutta tulipahan käytyä. Onneksi ruoka sekä juoma oli sentään edullista, joten ajan sai mukavasti kulumaan maistellen paikallisia annoksia. Tosin mitään erityisen hyviä ruokapaikkoja emme onnistuneet Tripadvisorista huolimatta löytämään, joten valitettavasti minulla ei ole antaa kaupunkiin edes ravintolavinkkejä. Loppupeleissä tämä taitaakin siis olla ankein matkapostaus mitä on ikinä tehty.





perjantai 4. elokuuta 2017

HELPOSTA MARJAPIIRAKASTA

Jos joku siellä kaipailee helppoa ja nopeaa piirakkaohjetta, tämä on juurikin se. Idea on sama kuin Mamman Marjapiirakassa, mutta olen muokannut Mama Linnan kaapista löytynyttä ohjetta aika reippaalla kädellä. Päätin myös kokeilla miten tässä piirakassa toimisivat tuoreet marjat ja toimivathan ne! Tähän vuodenaikaan piirakan voikin siis aivan hyvin tehdä tällaisena hiukan kesäisempänä versiona!


MARJAPIIRAKKA

POHJA

150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1.5 dl grahamjauhoja
0.5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE

2 dl kermaviiliä
2 dl vaniljarahkaa
1 kananmuna
3 tl vaniljasokeria
erilaisia marjoja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä sokeri vaahdoksi ja lisää kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon.
Painele seos voidellulle vuoalle tai vuoraa se vaihtoehtoisesti leivinpaperilla.
Valmista nyt täyte. Sekoita kermaviili sekä vaniljarahka ja lisää joukkoon vielä kananmuna. Vatkaa seos tasaiseksi käsin ja lisää sokeria/vaniljasokeria makusi mukaan.
Kaada täyte pohjan päälle ja paista piirakkaa 175 asteessa noin 40 minuutin ajan (tai kunnes piirakka on kypsä). Anna jäähtyä kunnolla.
Lisää marjat jäähtyneen piirakan päälle ja nauti halutessasi vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.



keskiviikko 2. elokuuta 2017

TSERNOBYLISTÄ

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, matkustimme Ukrainaan ihan vain ja ainoastaan päästäksemme vierailemaan surullisen kuuluisassa Tsernobylissä. Ja tämä kaikki siitäkin huolimatta, että vierailu ydinvoimalaonnettomuuden "sydämessä" olisi varmasti hyvin ahdistava sekä surullinen. Ja sitähän se olikin - tosin siinä samalla myös ihan äärimmäisen mielenkiintoinen sekä opettavainen. Varasimme matkamme pari viikkoa etukäteen Chornobyl Tours'lta, jota voimme lämpimästi suositella kaikille retkestä kiinnostuneille. Opas oli hyvin ammattitaitoinen, puhui hyvää englantia ja osasi vastata niihin kaikista kiperimpiinkin kysymyksiin.






Mutta nyt itse siitä retkestä. Tsernobyliin ei pääse ilman passia, joten se on se ihan ensimmäinen asia mikä reissureppuun pitää muistaa pakata! Vaatimuksena ovat myöskin pitkähihainen paita sekä pitkät housut, kuten myös täysin umpinaiset kengät. Tällä halutaan minimoida mahdollisten säteilyhiukkasten (vai mitä ne nyt olivatkaan) tarttuminen ihoon. Ja mitä siihen säteilyyn tulee, niin kenenkään ei pitäisi jättää käyntiä väliin ihan vain sen pelosta! Meillä oli koko ajan mukanamme henkilökohtaiset säteilymittarit, jotka päivän lopuksi näyttivät meidän saaneen samanveroisen säteilyannoksen mitä tulee tunnin verran kestävästä lennosta - ja vietimme yhdellä maailman pahimmista säteilyalueista peräti kahdeksan tuntia!






Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tämä ei ole se oikea paikka käyttäytyä tyhmästi. Vaikka hylättyjen talojen tavarat tai turma-alueella elävät eläimet vähän houkuttelisivatkin, niihin koskeminen kannattaa ihan oikeasti jättää väliin. Sama koskee myös esimerkiksi laukun laskemista maahan. Alueelta ei nimittäin pääse poistumaan ilman tarkastusta, joka määrittää onko johonkin kohtaan vaatteita tarttunut liian iso määrä säteilyhiukkasia. Jos siis esimerkiksi housut eivät läpäise testiä, ne vain yksinkertaisesti jäävät sinne. Eli Tsernobylin retkelle kannattaa siis varata mahdollisimman huonot päällysvaatteet ja ne kaikista parhaimmat alusvaatteet. (Tähän pieni virnistysemoji, sillä ainakin meidän ryhmämme läpäisi testin ilman minkäänlaisia ongelmia.)

Itselleni ehdottomasti vaikein paikka olikin alueella elävät lukuisat eläimet, jotka kaipailivat kovasti huomiota sekä rapsutuksia. Onneksi oppaamme kertoi paikallisen kanttiinin (kyllä, alueella työskentelee edelleen ihmisiä) emäntien kuitenkin syöttävän kulkukoiria päivittäin. Pääsimme myös itse vierailemaan kyseisessä kanttiinissa, sillä retkeen kuuluva lounas syötiin juuri tuossa kyseisessä paikassa. Söimme siis täysin saman annoksen kuin kaikki alueella työskentelevät ihmisetkin, mikä oli jo pieni elämys sekin.




Ja yllättävää kyllä, turma-alueen vaarallisin kohta ei olekaan itse räjähtänyt reaktori, vaan sen läheisyydessä sijaitseva Red Forest. Räjähdyksen jälkeen tuuli vei nimittäin isoimman osan säteilyhiukkasista juuri tuohon metsään ja vaikka se alkuperäinen metsikkö onkin jo hakattu sekä haudattu vuosiavuosia sitten, on sen tilalle kasvanut edelleen vaarallisen säteilevä. Koko ryhmän säteilymittarit piipittivätkin hurjasti ohittaessamme tuon alueen nopeasti bussilla.

Räjähtänyt reaktori on suojattu suojakuorella.



Kaiken kaikkiaan "retki" oli siis todella onnistunut ja suosittelen sitä ihan kaikille, joita aihe vain vähänkään kiinnostaa! Alueella ei varmasti synny minkäänlaisia ongelmia kunhan vain muistaa pitää järjen päässä sekä noudattaa oppaan antamia tarkkoja turvallisuusohjeita.