maanantai 4. syyskuuta 2017

TREFFI-ILLASTA KÄMPISSÄ

Koska elämä on viime aikoina ollut erinäisistä syistä aika stressaavaa ja hektistä, päätimme poikaystäväni kanssa järjestää kerrankin sellaisen treffi-illan, johon on tosissaan panostettu. Paljon matkustelevana ihmisenä arvostan rauhallisia koti-iltoja ihan yli kaiken, mutta nyt oli aika keksiä jotakin aivan superihanaa - niinpä siis parempaa päälle ja yöksi Kämppiin!

Aloitimme illan Brasserie Kämpin "Afternoon tea´lla", joka oli aivan huippu! Vaikken sen kummemmin mikään teen juoja olekaan, paikan minttutee oli aivan mielettömän hyvää! Kaiken lisäksi kattaus oli todella kaunis, joka on ainakin minunlaiselleni ihmiselle jo vähintäänkin se puoli ruokaa. Erittäin vahva suositus!








Olimme jo etukäteen varanneet Kämpista "Rakkauden taikaa" -paketin, joka oli nimensä imelyydestä huolimatta oikein hyvä valinta. Koko setti piti sisällään muun muassa hedelmäkorin, ruusunterälehtikylvyn (valmiiksi laskettuna tietysti), pullon samppanjaa, aamiaisen huoneeseen sekä myöhäisen uloskirjautumisen. Rentoutuminen oli siis tehty erittäin helpoksi, mikä loppupeleissä olikin koko illan tarkoitus.





Niin ja siitä aamupalasta... Hotelliaamiaisten suurimpana ystävänä aamupala huoneeseen oli minulle ehkä sitä suurinta luksusta. Croissantit olivat meille pieni pettymys (kuivia ja ankeita), mutta muuten aamiainen oli todella hyvä. Pisteenä i:n päälle aamupalan jälkeen ehti vielä jatkaa rauhassa unia, ennen kuin oli aika kirjautua ulos. Vaikkei tuo hotelliyö siis ehkä ollutkaan ihan sieltä halvimmasta päästä, oli se ehdottomasti jokaisen euron arvoinen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti