maanantai 23. lokakuuta 2017

MILANOSTA VOL. 2

Toisena Milanon päivänä matkustimme metrolla Navigliin, jota oli kehuttu todella söpöksi alueeksi. Ja sitä se olikin! Pyörimme rauhassa pienissä putiikeissa, kävimme iltapäiväviineillä sekä söimme herkullista gelatoa. Näin jälkeenpäin ajatellen muutama viini sekä jäätelö olisi voinut jäädä ehkä väliinkin, sillä en saanut paluumatkan koittaessa enää farkkujeni nappia kiinni. Oh well.







Lokakuu oli muuten aivan täydellinen aika vierailla Milanossa! Turisteja oli liikenteessä vain kourallisen verran ja sää oli aivan mieletön. Päivällä aurinko lämmitti ihanasti (muttei liian kuumasti) ja illalla lämmikkeeksi riitti pehmeä villatakki sekä kaulahuivi.





Naviglissa pyörittyämme otimme metron takaisin keskustaan. Kävelimme vain ympäriinsä ja pysähdyimme välillä kylmille juomille lepuuttaen samalla kipeitä jalkoja. Poikkesimme myös kivassa kahvilassa nimeltään Bianco Latte, joka oli pullollaan ihania leivoksia sekä kakkuja. Vaikken yleisesti ottaen mikään leivosihminen olekaan, siellä minun olisi tehnyt mieli maistaa vaikka kaikkia niitä!

Kävimme myös vuokraamassa auton matkan seuraavaa etappia eli road tripiä varten. Löysin autovuokraamossa sisäisen italialaiseni, sillä meille tuli autovuokrafirman asiakaspalvelijan kanssa "pientä" erimielisyyttä (se perinteinen turistien kusettamisyritys), joka johti lopulta molemminpuoliseen huutamiseen sekä käsillä huitomiseen. Sulauduin siis kerrankin täydellisesti joukkoon (paikoitellen) kipakan luonteeni kanssa! "Maassa maan tavalla"- tyyli taisi kuitenkin loppujen lopuksi tehota, sillä virkailija joutui aikamme huudettuamme tulemaan rutkasti vastaan järjettömien vaatimustensa kanssa. Italia (ja etenkin autovuokraamot) ovatkin näköjään täydellisiä paikkoja purkaa patoutunutta raivoa!






2 kommenttia:

  1. Olemme Bellagiossa tällä viikolla pe-ma ja Milanossa ma-ke. Toivottavasti ehdin lukea vinkkisi Bellagioon (ja muualle Comoon) ennen reissuun lähtöämme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! :)
      Ja en ole ihan varma ehdinkö käydä kuvat läpi ennen loppuviikkoa, mutta jos laitat mulle sähköpostia osoitteeseen linnalaura@gmail.com, niin voin laittaa sinulle sitä kautta muutaman vinkin jo etukäteen! :)

      Poista