lauantai 21. lokakuuta 2017

MILANOSTA

Jatketaanpa tähän putkeen vielä toisellakin matkajutulla - tällä kertaa kyse on kuitenkin ihan puhtaasti lomamatkasta! Aloitimme matkamme siis Milanosta, jossa vietimme reilut pari päivää. Se oli mielestämme ihan sopiva aika kaupunkiin, sillä ehdimme tehdä kaiken sen mitä olimme etukäteen suunnitelleetkin. Tosin Leonardo da Vincin "Viimeinen ehtoollinen" jäi näkemättä, mutta se johtui ihan pelkästään järkyttävästä pääsymaksusta (15 minuutin katseluhetki kolmelta henkilöltä olisi kustantanut 150€ - mikään taulu maailmassa ei kiinnosta minua noin paljon!).

Olen käynyt Milanossa joskus vuosiavuosia sitten, joten tiesin suunnilleen mikä löytyy mistäkin. Duomon aukion läheisyydessä sijaitsee iso osa Milanon nähtävyyksistä, joten ne näki kaikki helposti yhdellä rykäyksellä. Kävimme tietenkin ihailemassa ehkä maailman kauneinta ostoskeskusta Galleria Vittorio Emanuele II di Milanoa, shoppailemassa Rinascenten tavaratalon houkuttelevalla ruokaosastolla, kiertämässä Kultaisen neliön sekä ihmettelemässä kuuluisaa Teatro alla Scalaa.






Näyttävä Duomo di Milano vaati kuitenkin astetta tehokkaampaa ihailua, joten päätimme mennä fiilistelemään upeita näkymiä Terrazza Aperolin terassille (jossa oli muuten todella huono palvelu). Pienen Instagram- selailun jälkeen (#milan) kiinnitimme huomiomme myös terassia vastapäätä sijaitsevaan Museo del Novecentoon, josta oli Insta-kuvien perusteella huikeat näkymät katedraalille. Niinpä päätimme piipahtaa myös siellä!





Ensimmäinen päivä kuluikin siis pääosin kierrellessä kaikki "pakolliset" nähtävyydet - sekä tietysti syöden sekä juoden. Italiassa on muuten aivan ihana aperitivokulttuuri! Ostaessasi siis alkuillasta drinkin (tämä toimii lähes ravintolassa kuin ravintolassa), saat juoman lisäksi samaan hintaan myös pientä suolaista purtavaa. Joissain paikoissa se saattaa tarkoittaa pelkkiä oliiveja, joissain taas runsasta buffetpöytää. Tämä pitäisi ehdottomasti saada myös Suomeen!

Teatro alla Scala



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti