Blogissa tuli muutaman päivän tahaton tauko, kun oikean elämän kiireet veivät voiton. Tosin eilisen päivän olisin voinut skipata vaikka kokonaan, sillä se oli suoraan sanottuna aivan paska. Olen lykännyt luomenpoistoa niin kauan kuin jaksan muistaa, mutta nyt minun oli vain pakko tarttua itseäni niskasta kiinni ja raahautua Mehiläiseen tuohon pieneen operaatioon. Minulla oli siis kolme luomea, jotka ovat häirinneet minua jo pidempään, mutta en vain yksinkertaisesti ole uskaltanut mennä poistattamaan niitä (koska JÄRKYTTÄVÄ neulakammo).
Ja kuten minut paremmin tuntevat jo osaavatkin ennustaa, eihän se toimenpide kovin hyvin mennyt. Vaikka nappasin aamupalaksi vahvan Diapamin ja poikaystäväni lähti mukaan henkiseksi tueksi, itkin ja tärisin hysteerisesti koko operaation ajan. Well done, Laura 34-vee, well done.
No oli miten oli, nyt ne ovat joka tapauksessa poissa. Onneksi Kuopion Mehiläisen henkilökunta oli todella ystävällistä, sillä kylmä ja tunteeton hoitaja tai lääkäri on tällaiselle pelkopotilaalle pahinta mitä voi olla. Olen kerran jopa lähtenyt kävelemään verikokeesta, jonka hoitaja oli ihan täysi *tähän sellainen kuvaava kirosana*. En siis todellakaan suostu menemään hoidettavaksi henkilölle, joka ei osaa käsitellä neulakammoisia. (Ja sellaisten ihmisten pitäisi ihan suoraan sanottuna vaihtaa alaa.)
Täällä sitä nyt siis makoillaan jonkin aikaa sairaslomalaisena, sillä luomet olivat sen verran hankalissa paikoissa, ettei minkäänlainen kurottelu tai painavien esineiden nostelu tule hetkeen kysymykseenkään. Pisteenä i:n päälle minulla jää luomenpoistoista aina vielä todella rumat arvetkin! Onneksi en kuitenkaan ole nyt lähiaikoina osallistumassa missikisoihin, joten pystyn juuri ja juuri jatkamaan elämääni kaikkine arpinenikin.
