tiistai 9. tammikuuta 2018

EDULLISESTA KOSMETIIKASTA

En tiedä mistä se johtuu, että kaikki kosmetiikkatuotteet loppuvat aina samaan aikaan. Jotta olisin välttynyt henkilökohtaiselta konkurssilta, yritin vähän googlailla mistä löytäisin lempituotteeni hieman edukkaammin. Toki ostan osan kosmetiikasta maailmaltakin, sillä kollegoilta saa aina hyviä vinkkejä mistä maasta saa mitäkin merkkiä kaikista edullisimmin. Nyt oli kuitenkin niin paha kriisi, ettei minulla ollut aikaa jäädä odottelemaan seuraavia lentoja.

Löysin ihan sattumalta sivuston nimeltään Luxplus, joka myy kosmetiikkaa todella edullisesti. Luxplussalta tilaaminen vaatii tosin sen jäseneksi ryhtymistä, jolloin sivusto veloittaa luottokortilta 10€ joka kuukausi. Jäsenyyden voi kuitenkin peruuttaa vaikka heti ensimmäisen tilauksen jälkeen, joten sekään ei muodostunut kynnyskysymykseksi. Nopealla vilkaisulla kaikki tuntuikin olevan jopa liian hyvää ollakseen totta, mutta päätin joka tapauksessa kokeilla (ajatellen tosin vakaasti, etten tulisi koskaan näkemään tilaamiani tuotteita). 


Suureksi yllätyksekseni tuotteet kuitenkin saapuivat perille - ja vielä todella nopealla toimitusajalla! Tällä kertaa kysymyksessä ei siis ollutkaan mikään k*setussivusto, mikä oli todella iloinen yllätys. Sainkin siis esimerkiksi Stockmannilla noin 50€ maksavan Cleanin tuoksun vain reilun parinkympin hintaan - ja kaikki tuotteet olivat luonnollisesti ihan täysin priimaa. Luxplussasta piti siis ehdottomasti vinkata teillekin, sillä tuon sivuston kautta säästää pitkän pennin kosmetiikkahankinnoissa.

Olen nyt jo tilannut Luxplussan kautta moneen otteeseen ja minulla on heistä pelkkää hyvää sanottavaa. Tosin ainoana pikkuruisena miinuksena voisin mainita suhteellisen pienen tuotevalikoiman, joten sivustolta ei siis todennäköisimmin löydä ihan kaikkea etsimäänsä. Mutta käykää ihmeessä vilkaisemassa jos heiltä sattuisi löytymään juuri ne teidän lempparituotteenne!




HUOM! Tämä postaus ei ole mikään yhteistyössä tehty mainos, vaan oma henkilökohtainen suositukseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti